etusivu toimisto kohteita työluettelo

TERVETULOA

Maisemasuunnittelu Hemgård on vuonna 1982 perustettu maisema-arkkitehtitoimisto.

Suunnittelutoimintamme on vuosien varrella kattanut laajasti maisema-arkkitehtuurin eri tehtäväkentät. Meillä on kansainvälisen koulutuksen ja työkokemuksen antama laaja tietopohja sekä yli 150 toteutuneen suunnitelman kautta hankittu kokemus. Olemme osallistuneet lukuisiin selvitystöihin ja kaupunki- ja puistosuunnittelutehtäviin Suomessa ja ulkomailla.

Erikoisalaamme on kulttuurihistoriallisten ympäristöjen puutarhataiteellisten ja historiallisten arvojen selvittäminen sekä kunnostussuunnitelmat. Vahvuutenamme on myös luonnonmukaisen vesirakentamisen ja kasvillisuustyyppien suunnittelu.

Uusien puistojen ja julkisten kaupunkitilojen suunnittelussa haluamme panostaa sekä viihtyisyyteen, luonnon- ja kulttuuriarvojen vaalimiseen että paikan oman luonteen vahvistamiseen. Useita toimiston suunnittelemia uusia kaupunkipuistoja on julkaistu kotimaisissa ja ulkomaisissa ammattilehdissä.

Toimisto on Suomen konsulttitoimistojen liiton SKOL:in jäsen. Vastaavana suunnittelijana on maisema-arkkitehti MARK Gretel Hemgård.